perjantai 26. huhtikuuta 2013

Hali silmätarkastuksessa

Hali kävi tänään silmäpeilauksessa koululla. Lisäksi silmät tutkittiin muutenkin huolella läpi, sillä Halilla on ollut säännöllisen epäsäännöllisesti äkillisiä silmätulehduksia ja turvotuksia silmissä, ja lisäksi sen silmät ovat melko valonarat.

Oikean silmän kyyneleritys oli voimakkaampaa kuin vasemmassa, ja molempien silmien sidekalvot olivat tutkimushetkellä turpeat. Muuten silmät olivat päällisin puolin terveet. Todennäköisesti oireilut johtuvat "herkistä" silmistä, ja hoitokokeiluna huuhdellaan niitä fysiologisella suolaliuoksella iltaisin ja silmiin laitetaan keinokyyneliä aina ennen lenkkiä. Katsotaan auttaako tämä.

Virallisen silmäpeilauksen tuloksena oikeassa yläluomessa todettiin yksi ylimääräinen ripsi eli distichiasis. Silmänpohjat olivat terveet. Vasemman silmänpohjan yläosissa oli muutama sidekudoksinen haamusuoni, jotaka ovat jäänteitä sikiökaudelta. Käytännön merkitystä tällä ei ole. Jos muutokset olisivat olleet huomattavasti voimakkaammat, olisi se silloin ollut lähempänä PHTVL/PHPV muutosta (persistoiva hyperplastinen tunica vaskulosa lentis/primaari vitreus).

Halin käytös koululla oli tänään aivan priimaa :) Tyttö käyttäytyi ystävällisen rauhallisesti ihmisiä kohtaan, köllötteli väliajat tuolin alla aloillaan ja seisoi kuin patsas (lukuunottamatta tauotta heiluvaa häntää) silmiä tutkittaessa. Haltsu saikin kovasti kehuja, että erittäin miellyttävä luonne koiralla :) Joo-o, sillä oli hyvä hetki tänään :D

Nyt köllötellään päivä ja lenkkeillään vasta illalla, kun toisen muutenkin valonarat silmät ovat ihan lautasena pupilleja laajentavista tipoista.

Täällä onkin rauhallista köllötellä, koska Remi on kyläilemässä Erjalla ja Tapiolla. Hyvä, että poika pääsi sinne tutustumaan isompaan koiralaumaan ja oppimaan lisää sosiaalisia taitoja, mutta on sitä kyllä ikävä :) Niin mahtava ja hyväntuulinen pikkuotus toinen on.

Halin kanssa on käytetty kaksinoloaika hyväksi, ja tehostettu remmikäytöstä ja muita arkielämän tapajuttuja. Lisäksi käytiin aksaamassa eilen ja hölkkälenkeilläkin on käyty. Hali on toiminut nyt agissa todella hienosti. Niin hienosti, että ilmosin sen kisoihin viikon päästä. Täytyy vaan saada ne omat kisahermot kuriin, ei se mistään muusta varmaan enää kiinni ole.

Hali on selkeästi nauttinut, kun on saanut olla huomion keskipisteenä, mutta on sekin Remiä vähän koittanut etsiskellä (tai näin luulen ainakin).

Minä lomalainen menen huomenna töihin kissanäyttelyyn. Tapa se on lomailla sekin :D


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Blogipimento

Onpas vierähtänyt aikaa viime päivityksestä! Ei tässä kyllä ihmeempiä ole tapahtunutkaan, mutta pistetään nyt nopea pikapäivitys.

Toko:

Oltiin kelpojen kanssa kolme viikkoa pääsiäisen tienoilla Porissa. Koska töitä oli verrattain vähän, päivät kuluivat kivasti lenkkeilemällä ja tokoilemalla. Halin kanssa tokoon on löytynyt nyt parempi sävel, ja liikkeiden suoritus on tyylipuhtaampaa ja rauhallisempaa. Oon palkkaillut enemmän nameilla, lelupalkka on otettu joskus loppuun tai sen on saanut jostain tosi hienosta suorituksesta. Hali on ilmoitettu kokeeseen toukokuussa, mutta voi olla, että sillä on ehtinyt alkaa juoksut. Halin kanssa on tehty nyt lähinnä avoimen liikkeitä, voittajasta tunnari ja ruutu ovat myös työn alla.

Rem on ihana pikku tokokelpi, pikkumies tekee kaiken niin tosissaan :)

Agility:

Ennen Poriin lähtöä oli vikat Liuhtotreenit. Treeneistä jäi hyvä maku suuhun, ja koutsi totesi Halista, että onko tämä muka sama koira kuin jonka kanssa syksyllä aloitit :) Hali on ollut aksassa ihan eri lailla kuulolla ja oon itsekin oppinut mielestäni kuluneen treenikauden aikana tosi paljon.

Tänään käytiin treenaamassa aksaa, ja molemmat teki tosi hienosti. Rem sai kerran pienen sekavuuskohtauksen ja paineli uudestaan ja uudestaan samaan suoraan putkeen. Otettiin pieni rauhoittumisjäähy ja tämän jälkeen Rem keskittyikin taas tekemiseen ihan eri lailla.  Hali pysyi häkissä melko rauhallisena odotellessaan omaa vuoroa, pisteet Haltsulle siitä :)

Mun on pitänyt ilmota Hali useampaankin agikisaan, mutta oon missannut jokaisen ilmon... Seniiliys...

Arkitoko:

On tehostettu taas remmikäytöksen harjoittelua Porista palattua. On tehty metsä- ja peltolenkkien sijaan enemmän remmilenkkejä ja kaupunkikävelyitä, eli  vapaana riekkumista on vähennetty. Ja Hali osaa kävellä vetämättä! Mä en olisi uskonut tätä vielä muutama kuukausi sitten :) Remin kanssa remmissä kulkeminen on luonnostaan helpompaa, se on tollanen rento löntystelijä eikä kiidä eteenpäin kuin pikajuna toisin kuin Hali, jolta hitaammat vaihteet eivät automaattisesti löydy :D Molemmille on opetettu luopumista, eli tarkoitus saada kummallekin sisäistettyä, että tietyllä sanalla on se merkitys, että ko toiminnalla ei tule saavuttamaan haluamaansa, joten kannattaa lopettaa tämän tavoittelu siihen paikkaan. On myös ruvettu harjoittelemaan sitä, että vain se koirista, jota kutsutaan nimellä, tulee luokse ja toinen jää odottamaan. Hali on oppinut tämän yllättävän nopeasti, Remin kanssa edistyminen on ollut hitaampaa. Mutta Remsku nyt on pentu kuitenkin, joten annetaan sille aikaa  :)

Terveysjuttuja.

Remille on varattu välikuviin aika vapun jälkeen. Toivottavasti kaikki on ok.

Hali kävi eturaajojen TT kuvauksessa ja virallisessa selän spondyloosikuvassa. Spondyloosilausunto on 0 eli puhdas :) Ranteet olivat ok, eikä kyynärpäissäkään ollut mitään hälyttävää, vaikka siellä pieniä löydöksiä olikin. Ohessa Anu Lappalaisen lausunto kyynärpäistä:

TT kyynärnivelet

Vasemman mediaalisen proc. coronoideuksen kärjessä on subkondraaliluussa hyvin pieni muuta luuta röntgenharvempi pyöreä muutos. Humeroradiaalinen nivelrako on kapea molemmissa jaloissa. Ei muuta normaalista poikkeavaa.

Kuvantamisdiagnoosi: Hyvin lievä humeroradiaalinen inkongruenssi Röntgenharva alue vasemassa proc. coronoideus medialiksessa voi olla synnynnäinen luutumishäiriö. Muutoksilla tuskin on kliinistä merkitystä.


Tässä vielä muutama hyvälaatuinen kännykkäkuva Porin reissusta.

Hali kiipesi hirvitorniin mun perässä...

Kelpot kevätpuron rannalla :)

Rem ja laavu

Kelpot kevätauringossa :)

Remistä on tullut aika komea poika :)

:)

Lisää kuvateksti