sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tokokoe Pori

Oltiin tänään molempien kelposten kanssa tokokokeilemassa Porissa. Järjestäjänä Porin TVA ja tuomarina Tiina Heino.

Tyypillistä mun tuuria, että voittajaluokka oli ensimmäisenä aamusta ja alokas viimeisenä iltapäivällä. Takana on siis melko pitkä päivä ja pienimuotoinen syväjäätyminen. Kisan järkkääjät olivat kyllä tosi kivoja ja sain mm. luvan mennä heidän toimistoonsa lämmittelemään jos siltä tuntuu, Remin koekirjakin luvattiin postittaa perässä jos en jaksaisi jäädä aloluokan loppuun asti odottelemaan.
Aamulla oli aikamoinen myräkkä. Onneksi myrksytuuli helpotti päivän aikana, eivätkä hallin seinät paukkuneet liikaa mitä vähän etukäteen jänskätin. Päivästä tuli kaunis ja aurinkoinen. Nautittiin auringonpaisteesta pitkähköllä lenkillä voittaja- ja aloluokan välissä. Nyt sohvalla on väsyneitä kelpejä ja yksi väsynyt ohjaaja (ja kehräävä kolmijalkainen kissa). Fiilis on väsymyksestä huolimatta hyvä.

Hali:

Halin kanssa oltiin ekassa paikkamakuuryhmässä. Halin mielentila tuntui hyvältä, kun odoteltiin kisojen alkua. Se piti hyvää kontaktia, mutta oli aika rauhallinen. Makoili jopa pää maassa, mikä ei ole Halille kovin tyypillistä. Oli muuten eka kerta, kun mentiin ilman remmiä kehään. Meinasi kelpi lähteä hanskasta ja oli selkeästi hiukka kiihtynyt tälläisestä uudesta sisäänmenotyylistä, mutta pysyi kuitenkin onneksi vierellä :D Olispa ollut hieman nolo aloitus, jos se olisi lähtenyt painelemaan omia menojaan :D


1. Paikalla makaaminen 9

Oli loppua kohti haistellut ympärilleen, tästä pistemenetys. Muuten hyvä. 

Ei olla juuri neljän inuutin paikkamakuuta tehty, joten ei ihme jos loppua kohti rupesi kyllästyttämään ja tulemaan sijaistoimintaa

2. Seuraaminen taluttimetta 9

Ihan kaunista seuraamista. Jotain pientä epäpuhtautta. Hidas käynti ja askeleet taaksepäin ei kovin kauniita.

3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 9

Alussa turhan lennokasta seuraamista (varmaankin Haltsulla ajatuksena jotakin sen tyylistä, että missä palkka, nykäisenkö itse lelun taskusta?). Itse vähän varmistin, että jäi istumaan. Pistemenetys varmaan tästä seuruusta ja mun vilkaisusta taaksepäin. 

4. Luoksetulo 8

Mun mielestä oli melko hieno ja Halilta hyvä suoritus. Kahden pisteen menetys tuli ilmeisesti siitä, että maahanmenon jälkeen liikkurin antaessa käskyn, Halin pylly oli hieman nytkähtänyt ylöspäin. Tai näin tuomari sen mulle perusteli, että se on paha virhe (ei siis antanut palautetta vielä tässä vaiheessa vaan vasta seuraavan liikkeen jälkeen). Aika tiukkaa arvostelua, kun tästä meni kaksi pistettä. Huomaa kyllä myös, että ollaan treenattu lähinnä yksinään, eipä tälläistäkään ole voinut yksin treenata.

5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 8

Lähtiessä pääsi pieni pöhähdys, ei onneksi kuitenkaan mikään riemuhaukku, jota välillä treenatessa tekee. Haki ruudun hyvin, hyvä maahanmeno. Törmäsi mun jalkaan (tai itse asiassa hyppäsi reittä päin) palatessaan seuraamaan. Tästä kaksi pistemenetystä. Videolla se kyllä näyttää kieltämättä aika hurjalta kuinka se tulee päin. Mutta olen siis kuitenkin tosi tyytyväinen Haliin :) Meillähän on ollut aikamoinen ongelma ruudun kanssa ja kisamaisesti ruvettiin työstämään sitä vasta viikko sitten.

Tässä vaiheessa tuomari halusi antaa meille palautetta, että missään nimessä ei saa törmätä tuolla lailla, että se on iso moka jos en sitä tiennyt. Lisäksi saatiin tähän väliin se palaute luoksarin nytkähdyksestä. Mä menin tästä palautteesta itse ehkä vähän epävarmaksi, ja luulen että se vaikutti jonkun verran kokeen loppuosan suorittamiseen. Lisäksi samaan aikaan liikkurit tupesivat huutelemaan, että minkä kokoiset kapulat mä haluan ja tuntuu että mun keskittyminen herpaantui liikaa. Tässä oli hyvä opetus mulle, että vaikka tulee yllättävää palautetta/keskeytys, niin pitää oma keskittyminen koota uudestaan ja säilyttää luotto koiran osaamiseen ja yhdessä tekemiseen. 

6. Noutaminen esteen yli hypäten 0

:( Ei hypännyt takaisin vaan kiersi esteen. Muutenkin alussa nytkähti ja ennakoi perusasentoon paluun. Tämä oli aika ikävä ylläri, koska Hali ei ole treeneissä tehnyt tätä enää viime aikoina.  Kokeen jälkeen tehtiin uudestaan pihalla, jolloin ei ollut ongelmaa. 

Mun oli tarkoitus antaa Halille odota -käsky ennen kuin ilmoitin olevani valmis, mutta unohdin (se keskittyminen kun herpaantui höhlä minä). Samoin kävi metallissa ja tunnarin täyskäännöksessä. Etenkin tunnarissa tämä unohdus taisi olla aika kohtalokas.


7. Metalliesineen noutaminen 8,5

Nytkähti heitossa. Tarttui metalliin hyvin, laukkasi alkumatkan, mutta vaihtoi raville. Näytti ensin siltä, että menee mun ohi, mutta korjasi itse linjan ja toi vinosti eteen jääden.

8. Tunnistusnouto 0

Hali kääntyi mukana mun tehdessä täyskäännöksen. Tästä johtuen se ei tainnut olla ensin kärryillä, että tehdään tunnaria. Tarvi lähtöön kaksoiskäskyn ja tämän jälkeen lähestyi epävarmasti tunnareita, härppi niitä siellä aikansa ja poimi väärän. 

9. Kauko-ohjaus 5

Halin kaukot ei ole mitkään kympin kaukot (tekee ne sekatekniikalla), mutta tämä möhlittiin kyllä huonommaksi kuin miten se ne osaisi. Ekaan vaihtoon tarvi kaksoiskäskyn. Maasta seisomaan noustessa hypähti eteenpäin, joten kokonaisuudessaan liikkui suunnilleen sen mittansa verran eteenpäin. Ei hyvä.

10. Kokonaisvaikutus 10

Tuomari tykkäsi meidän yhteistyöstä ja Halin iloisuudesta, ja sanoi että mä käsittelen sitä hyvin. Hän ei ilmeisesti kuitenkaan tykännyt siitä, että on koira vähän sähäkkä ja tulee liian iholle. No se on kelpie :)

Näillä irtosi 210 p. eli 3. tulos ja 2. sija (2/8). Saatiin komea pokaali :) Uutta kisaa olis kiva päästä koittamaan mahdollisimman pian. Haluaisin sen 1. tuloksen ennen kuin säännöt muuttuu. 


Ohessa Halin suoritus lukuunottamatta paikkamakuuta. Tää on padilla kuvattu, joten saa vähän tihrustaa kun ei ole zoomia.



Remi:

Vuoroaan odotellessaan Remi oli enimmäkseen tosi rauhallinen. Välillä tehtiin pieniä juttuja sekä lelu- että namipalkalla, ja välillä rentouduttiin. Remi sai huomiota osakseen yhdeltä tyypiltä, joka haluaisi seuraavaksi kelpien, ja nimenomaan työlinjaisen sellaisen. Kovasti taas poikaa kauniiksi kehuttiin. Ja pientä ihmettelyä oli sen suhteen, että onpa se rauhallinen verrattuna joihinkin muihin kelpoihin mitä hän oli nähnyt :D Remskua taisi sen verran jänskättää uusi paikka, että se tosiaan oli aika rauhallinen eikä ihan samanlainen sähläripöhkö kuin mitä yleensä. Lisäksi se rauhoittuu nykyään tosi kivasti silittelyyn ja käsittelyyn.

Oltiin ensimmäisessä paikkamakuuryhmässä. Onneksi ryhmiä oli kaksi. Remi oli nimittäin ensimmäinen aloluokan koira, ja olisi ollut tylsää jos sitä ei olisi päässyt palkkaamaan paikkamakuun ja yskilösuoritusten välissä.

1. Luoksepäästävyys 10

Istui hienosti perusasennossa tuomarin käsitellessä

2. Paikalla makaaminen 8

Remi pieni pöljäke on todella sisäistänyt, että paikkamakuu on perskules paikkamakuu eikä siinä mihinkään suuntaan kuulu liikkua. Perusasentoon nousu siis vaati tuplakäskyn (ja tuplakäskystä huolimatta oli sellanen hidas ja jäi vähän puolitiehen..). Me on treenattu tätä viime viikot ihan älyttömästi, mutta ei ni ei, Remi on päättänyt että tässä ei kuulu nousta. Tuijottaa tapittaa vaan isoilla silmillään, että ootko nyt aivan tosissas, älä nyt pilaa tätä! Noh, kaipa me tää korjattua saadaan :) Muutenhan sen paikkamakuu on tosi hieno. On ku patsas siellä paikoillaan, ei nuuhki, vilkuile eikä siis myöskään nouse perusasentoon  :)

2. Seuraaminen kytkettynä 7,5

Aika kamalaa. Onneksi ne poistaa tän liikkeen ku tää on ihan tyhmä liike :D Oli siinä ihan ok pätkiä, mutta enimmäkseen kävelyllä oltiin (etenkin käännöksissä) . Nyt oltiin jopa treenattu remmissä seuraamista ja treenit on menneet sen osalta ihan hyvin. Mutta tää ei mennyt.

3. Seuraaminen taluttimetta 8,5

Kun saatiin se remmi pois niin suoritus parani pisteellä. Paljon on Remin seuraamisessa kyllä työstettävää. Kontakti tippuu ja puskee vähän liikaa eteen ja reiteen. 

Mä sain palautetta että käsiä pitää heiluttaa. Nyt ei vasen käsi kuulema heilunut yhtään ja se voidaan tulkita kaksoiskäskyksi. Hitto kun viimeksi saatiin palautetta, että älä heiluta niitä käsiä, joten tätä olen koittanut prepata ja nyt sitten pitää taas ruveta heiluttelemaan :D Ehkä me löydetään tähän vielä joku tasapaino. Kyllähän se Halinkin kanssa sujuu...

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5

Mun mielestä tämä oli hyvä. Olisiko 1,5 pistettä mennyt sitten pelkästä seuraamisesta. Meni nimittäin hyvin ja nopeasti maahan ja nousi perusasentoon reippaasti.

6. Luoksetulo 8

Olin tosi tyytyväinen tähän suoritukseen, koska Remi ei oikeasti osaa sitä. Eteentullessa törmäsi, ja sivulletulo oli sellanen hivuttautuva. Kaksi pistettä meni kosketuksesta.

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 7

Pistemenetykset palautteen perusteella ilmeisesti enimmäkseen seuraamisesta (?) Tuomari sanoi, että itse pysähdys oli oikein hieno, mutta seuruuta hän ruoski, että koira tulee ihan liian iholle ja änkeää eteen. Itse pysähdys oli munkin mielestä muuten hyvä, mutta teki sen ääniefektin kera (ei ole treenateesa tehnyt näin kertaakaan) ja ennakoi perusasennon, Joten kaipa nämäkin pisteytyksessä vaikuttivat vaikkei niistä erikseen mainittu. Videolta näkyy pientä sijaistoimintoa jäädessä (haistelee, on vähän kyräilevän näköinen...)

8. Estehyppy 8

Aika hermostunut/innokas oli pikkukeepi, kun tajusi että seuraavaksi on vuorossa hyppy. Asettui suht. kivasti alun sekoilun jälkeen perusaentoon (pientä piippailua ja säntäilyä ensin esitettyään), ja hyppäsi käskyllä esteen yli siitä ulos oikeaan reunaan (niinkuin aina tekee jos ei tehdä lelulla tai kosketusalustalla). Hyppy oli ihan kehän laidalla ja Remi ilmeisesti luuli, että kehänauhaa kannattelevan tukipylvään jalka oli kosketusalusta, sillä se meni sen luokse ja tutkaili hieman hämillään ympärilleen.

9. Kokonaisvaikutus 8

Tuomari sanoi, että kivan oloinen nuori, iloinen ja innokas koira, ja että on tosi hyvä juttu, että se on niin innokas ja mä turhaan sitä silittelen ja kehun niin paljon liikkeiden välillä. Liikkeiden välillä tosiaan aika paljon sitä silittelin pitkin rauhoittavin vedoin, koska tunnen oman koirani ja tiedän, että sillä menee kuppi nurin jos se pääsee kiihtymään liikaa. Sitten alkaa sekoilu ja ääntely eikä se kykene enää keskittymään. Mä en siis ihan ymmärtänyt tätä palautetta.,.. Että oliko se vaan yleisesti ottaen liikaa palkkausta tokosääntöihin nähden, kun kehuin ja silittelin liikkeiden välillä, vai oliko tuomari sitä mieltä että se oli turhaa, koska on hyvä että koira on innokas ni turha koittaa rauhoitella (mä ehkä ymmärsin sen enemmän näin mutta en ole varma).. Eniveis, saatiin myös palautetta, että käsittelen koiraa kyllä  hienosti ja kunhan vähän treenaillaan ja  keskittymiskykyä tulee lisää niin tulee varmasti hieno tokokoira.

Tällä suorittamisella irtosi 1. tulos pistein 162. Sijoitus oli 4/11. Menolippu siis avoimeen! Hyvä Rempula :) Sekoilu alkaa pikkuhiljaa muistuttaa tokoilua :D

Remin suoritusta ei saatu kokonaan nauhalle, koska kuvaajalla oli ollut ongelmia padin kanssa. Loppuosa liikkeistä onneksi saatiin nauhalle. Olisin erityisesti halunnut sitä seuraamista nähdä mutta se harmi kyllä puuttuu. Kiva kuitenkin että sain värvättyä yleisöstä kuvaajan molemmille :)




Yleisesti ottaen tuomari tuntui sakottavan paljon siitä, jos koira kosketti tai tuli liian lähelle mitä katseli muidenkin suorituksia. Onhan se toki ihan ok siitä sakottaa, mutta välillä tuntuu ettei linja ihan pitänyt. Kokonaisuudessaan oli kuitenkin hyvät kisat ja tarkkasilmäinen tuomari. 

Jäi fiilis että halutaan pian taas uusiin kisoihin! Mulla on hienoja koiria <3













tiistai 3. helmikuuta 2015

Sisätreenit

Siirryttiin tänään talven armoilta sisätiloihin treenaamaan, jess! Paikallisen eläinkaupan yhteyteen on rakennettu treenitila, jossa oli hyvä mattopohja ja peiliseinä. Siellä pystyi treenaamaan kohtalaisen rauhassa, mutta kaupan puolelta tuli sopivasti häiriötä ja toki uusia hajuja oli paljon, Tila oli tosin melko kapea, esim. ruutua ei voinut tehdä täysin kisamaisesti. Mutta olipa kyllä kiva treenata sisätiloissa pitkästä aikaa :) Paikka on kyllä aika buukattu täyteen iltaisin ja viikonloppuisin. Tänään mulla oli varaus klo 15.30-16.30 ja otin vikan potilaan klo 15 vastaan. Sen jälkeen sitten kaasu pohjassa treenaamaan. Huomiseksi tein varauksen ruokatunnille :D

Remillä oli pakka aika sekaisin uudesta paikasta, mutta päästyään ensin vähän tutkimaan paikkoja, se hieman rauhottui ja keskittyi tekemään ihan kivasti. Oli mukava nähdä peilin kautta miltä se näyttää, ja ihan ok fiilis jäi. Ei se mitää kympin suorituksia tee, mutta hetkittäin ihan hienon näköistä. Tehtiin jäävät ja hyppy koemaisesti. Liikkeestä maahan tarvi kaksoiskäskyn, jota ei yleensä tapahdu. Toistolla meni hyvin. Liikkeestä seis oli tosi hieno :) Hyppy oli myös ok, vaikka hyppääkin tosi ulos esteestä ja aluksi kiihtyi esteen nähdessään. Suorittamaan se pääsi vasta sitten kun rauhottui. Jouduttiin tekemään pari kertaa esteen lähestyminen ihan rauhassa ennen kuin mielentila oli parempi. Lisäksi tehtiin pikkupätkiä seuruuta ja luoksaria. Luoksetulo eteen ei kyllä parinkymmenen metrin matkalta oikein suju, lyhyemmältä matkalta menee paremmin. Pidemmältä se tulee joko hyvin vinoon tai törmää vauhdilla, ja lisäksi perusasento jää usein vinoon. Mutta menköön miten menee, on meillä näitä aikaa hioa.

Halilla oli ok draivi, mutta vähän normaalia hitaampi. En tiedä ollaanko treenattu jo vähän liikaakin, vai vaikuttiko uusi paikka siihen. Hali teki koemaisesti luoksarin (Hieno :), hyppynoudon (Hieno :), seuraamista (Vautsi, olipa hienoa nähdä peilistä kuinka hyvältä se näyttää! Myös sivuaskeleet sujui hyvin), metallinoudon (Ok, tosin ravasi loppumatkan takaisin ja aika heikko pito kapulaan, mutta ihan riittävä suoritus Halilta tässä vaiheessa), tunnarin (Hyvä. Haisteli kaikki läpi aloittaen vasemmasta reunasta, meni oman yli ja meinasi poimia sen, mutta tarkisti sitten vielä loput rivissä ennen kuin nappasi oman. Toi hyvin eteen, mutta luovutuksen jälkeen se vapautti itsensä ja peruutti innoissaan palkkaa odottaen. Tehtiin loppuosa eli luovutus ja perusasento sitten erikseen). Mä en oikeestaan edes tiedä miten toi tunnari arvostellaan, eli meneekö tollaisesta esim paljon pisteitä, jos ei poimi omaa heti. Viimeiseksi tehtiin vielä ruutu, joka oli suht. ok. Hali lähestyi ruutua vauhtia hidastaen ja pysähtyi ensin ruudun eteen, josta jatkoi kuitenkin itse matkaa ruutuun hakeutuen ensin vähän liikaa oikelle, mutta korjasi itse keskemmälle, johon stoppasin ja annoin maahankäskyn.Vapautin palloon.

Huomenna voisi tehdä Halin kanssa ainakin jonkinasteiset palkkaamattomuustreenit, esim. 2-3-4 liikettä ja sitten vasta palkka. Mä oon vaan aikamoinen ylipalkkaaja, ja jos koira tekee upeen suorituksen niin tuntuu hölmöltä jättää palkkaamatta. Mutta yritetään :) Remin kanssa katsotaan tilannetta huomenna. Ehkä sen voisi pitää kehu- ja äänipalkalla, ja muutaman liikkeen välein lelu/namipalkka (jos huolii namia), mikäli mielentila pysyy hyvänä.  Liikkeiden väliin ehkä lyhyt huili makuuasennossa, ettei kierrokset nouse liikaa.




sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Reeniä reeniä

Se hyvä puoli toiselle paikkakunnalle muuttamisessa on, ettei ole juuri muuta tekemistä töiden ohella kuin touhuta koirien kanssa :)

Remin kanssa tilanne on aika lailla back to basics. Perusasennosta lähtien on työstetty asioita alusta. Remi on nyt kehittynyt aika paljon, se tekee töitä suht hiljaa ja keskittyneesti, eikä kuppi mene niin helposti nurin kuin muutama viikko sitten. Uusia juttuja sheippaillaan sisätiloissa nameilla, ulkona treenatessa lelu toimii palkkana paremmin.  Jos kuppi menee nurin niin sitten pidetään pieni tauko. Itse täytyy olla tosi varovainen, ettei sitä paineista liikaa.

Molempien kanssa on tehty paljon luopumisharjoituksia sheippaamalla. Se on tohon Remin liialliseen kiihtymiseen varmasti hyvä apu. Ja hyvää tämä tekee myös "kaikkimulleheti" Halille. Haltsu on  tosi koomisen näköinen, kun se koittaa parhaansa mukaan luopua asioista :D Nyt on päästy sen kanssa siihen pisteeseen, että se kestää katsoa mua sekunnin silmiin namin ollessa nyrkissä sen edessä. Siltä oli ensin suuri saavutus, että edes vilkaisi toiseen suuntaan :D Remiltä luopuminen sujuu paremmin, se pitää kontaktia vaikka nami on kämmenellä sen naaman edessä :)

Hali on ollut tokoa treenatessa tosi hieno. Me on nyt vasta tehty tunnaria ja ruutua kisamaisesti. Viikko ennen kisoja on hyvä aika aloittaa :D Ruutu on ollut aika bueno. Vielä vähän aikaa sitten paikan haku oli nimittäin mitä sattuu. Tunnari on vähän epävarma, mutta on se oman sieltä poiminut joka kerta. Sitä ei muutenkaan pysty yksin kisamaisesti treenaamaan, että saas nähdä kuinka käy. Ja sitten on kaikkea pientä. Seuraamisen sivuaskeleet ei ole kovin kauniita, eikä olla ikinä treenattu neljän minuutin paikkamakuuta ryhmässä. Tänään luoksarin maahanmeno oli totaalisen hukassa. Mutta mulla on kyllä nykyään iso luotto tuohon otukseen :) Kisatilanne on kuitenkin kisatilanne, siellä voi käydä mitä vaan. Eniten ehkä jänskättää se, ettei Hali rupeaisi palkkaamaan itseään kisoissa  äänellä tai muulla sekoilulla. Yksi päivä se lähti rallattelemaan hyppynoudossa kapulan kanssa omia menojaaniin että lumi vaan pöllysi. Voihan se hyvin keksiä jotakin tälläistä kisoissakin. Remin suhteen toivon, että sillä pysyy pakka kasassa kisatilanteessa. Kisoista lähdetään ensisijaisesti hakemaan hyvää fiilistä, plussaa on jos tulee (hyvät) tulokset.

Aina nää kisat tulee niin yllättäen sitten kuitenkin,  ettei palkkaamattomuutta ehdi juurikaan treenata. Yritän ensi viikolla pitää edes yhdet palkkaamattomuustreenit. Pitäisi kyllä tämän suhteen ryhdistäytyä ja treenata välillä palkkaamatta joka liikkeen välillä.

Treenaamiseen on hetkittäin tuonut haasteensa vaihteleva talvinen sää. On kuitenkin urhoollisesti treenattu tuulessa, tuiskussa, sateessa, loskassa, pakkasessa... :D Nyt on työn alla saada joku sisätila täältäpäin, jossa voisi treenailla vähän mukavammin. Porissa näitä kyllä tuntuu riittävän, ja mihin hintaan verrattuna pääkaupunkiseutuun! Hallivuokra kuukaudessa on saman verran kuin meilläpäin maksaa yksi tunti.

Ollaan myös päästy mukaan paikalliseen pieneen agiporukkaan, mikä on tosi kiva juttu. Oltiin viime perjantaina treenaamassa, ja etenkin Halin kanssa oli hyvät treenit. Siitä sanottiin, ettei se ole ollenkaan sellainen ongelmakelpie kuin mitä itse monesti ajattelen sen olevan. Kyllä se kääntyykin tosi hyvin ja on kuulolla. Isoin ongelma on ehkä se, että jos Halilla ei ole riittävästi tilaa suorittaa esteitä, se kiihtyy, tiputtelee rimoja ja haukkuu herkemmin. Kait se on reppana jo niin turhautunut, että taas tuo eukko on edessä tuolla esteen takana kun tää mun rytmitys ja liikkuminen ei aina ole niin kovin taitavaa.

Remin kanssa agilityssä(kin) on tosi paljon hiomista, mutta toivottavasti päästäisiin sen kanssa koittamaan kisaonnea viimeistään syksyyn mennessä, mielummin jo aiemmin. Hyvin se kyllä tekee ja oppii :) Kovasti on poika saanut kehuja muiltakin, sekä tekemisen että ulkonäön suhteen. Onhan se kyllä kaunis koira. Vähän pöljä, mutta kaunis, kiltti ja rakas  :)

sunnuntailenkiltä

talvinen Kirjurinluoto