tiistai 5. kesäkuuta 2012

Tokokoe Janakkalassa

Tänään ajaa hurautettiin Janakkalaan tokokokeisiin. Ensimmäistä kertaa allekirjoittanut löysi eksymättä perille, sillä navigoin paikalle upouudella navigaattorilla. Mahtava laite :)

Kokeet järjesti Janakkalan koirakerho ja tuomarina toimi Marita Packalen. Tuomari jakeli pisteitä melko avokätisesti verrattuna siihen linjaan mitä on yleensä kokeissa nähnyt.

Matkalla satoi aika rankastikin ja perille päästyä ilma oli epävakaa. Onneksi ei saatu kuin pientä sateen ripsottelua niskaan. Ei olla juuri sadekelillä nimittäin treenattu viime aikoina. Tai no eipä olla juuri muutenkaan treenattu viime aikoina :D Paikka oli mukavan rauhallinen, mutta viereisen metsikön takana oli ampumarata, josta kantautui laukausten ääniä kentälle saakka. Onneksi laukauksia ei kuulunut silloin, kun me oltiin kehässä.

Hali otti käskystä todella rennosti ennen kehään menoa. Ehdin jo pelästyä, että miten se on niin flegmaattinen, mutta olihan se heti oma itsensä kun lähdettiin liikkeelle. On todella rauhoittumisen harjoittelu tuottanut tulosta.

Tällä kertaa ohjaaja ei ihan täysin saanut kisahermojaan kuriin, ja olin melkoisen jännittynyt. Paikkamakuussa luulin jo että pyörryn :D Oma hermoilu sekä palkkaamattomuuden treenaamattomuus toivat liikkeisiin pientä sähläystä. Ei olla yksinkertaisesti ehditty treenata tarpeeksi kisamaiseen tyyliin. Eli hali teki kyllä hienoa työtä, ihan säälitti kun toinen niin kovasti yritti eikä palkkaa kuulunut.

Luoksepäästävyys: 10 
Hali heilutteli häntäänsä ja nuolaisi tuomarin kättä, vähän vispasi pyllyään mutta piti perusasennon.

Paikalla makaaminen: 10
Tämä oli niin niin mahtava suoritus Halilta :) Vilkuili muutaman kerran sivulle ja kerran haisteli nopeasti maata. Paikkamakuuryhmä oli hyvin levoton, yksi koira metelöi ja kaksi lähti liikkeelle, toinen Halin vierestä. Toisella puolella makaava nousi istumaan. Koin mielessäni kauhun hetkiä, kun yksi koira tepsutteli n. puolen metrin päähän Halista ja heilutteli häntäänsä jäykästi. Hali luimisteli, mutta piti paikan hienosti. Koira saatiin onneksi pois ennen kuin pahempaa ehti tapahtua. Hieno pieni kelpie :)

Seuraaminen kytkettynä: 9
Perusasennot eivät sujuneet, Hali yritti istua ensin vinoon eteen, mutta korjasi itse. Tällaista ei ole ennen tehnyt, oli ihan uusi juttu. Oikealle käännöksessä jäi vähän jälkeen. Muuten seurasi hyvin. Oli tiivis, mutta ei vino.

Seuraaminen vapaana: 9,5
Perusasennot olivat parempia, mutta oli hetkittäin vähän levoton. Tiivistä seuraamista ja kontakti pysyi hienosti.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
Tämä oli tosi hyvä, ei huomautettavaa.

Luoksetulo: 9
Tämä meni ihan sählingiksi. Hali lähti juoksemaan banaanilla kohti, mitä ei yleensä ikinä tee. No, tuli kuitenkin hienosti suoraan eteen. Sivulle käskystä sitten änkesikin vain lähemmäs eteen. Toinen käsky: tuli vielä lähemmäksi. Selvästi pieni kelpie hämääntyi tilanteesta, ihmetteli miksi palkkaa ei tule ja yritti vain parantaa suoritusta. Vasta kolmas käsky siirsi kelpien pyllyn sivulle, ja asento oli vielä hieman vino. Ei siis kyllä lähellekään ysin suoritus, mutta tuomari oli kiltti. Tässä vaiheessa koetta Halissa alkoi näkyä pieni paineistuminen palkkaamattomuudesta.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
Ohjaajan mielestä muuten hyvä liike, mutta steppasi pari kertaa etutassuilla jäädessään. Tuomari veti kilttiä linjaa eli täysi kymppi tuli.

Estehyppy: 8
Tämä oli ihan kamala! Hali kiihtyi esteen nähdessään: Jee aksaa, pääsee hyppimään! Niin juu, ei olla tokohyppyä juurikaan treenattu ja se kyllä näkyi... Kun ohjaaja ilmoitti olevansa valmis ja liikkeenohjaaja antoi käskyn, Hali koitti ampaista eteen ja haukahti. Sain sen takaisin perusasentoon. Käskyllä hyppäsi sitten kyllä hienosti ja jäi paikalle seisomaan esteen taakse, mutta kun lähdin koiraa kohti, se rupesi steppailemaan ja hyörimään minkä seurauksena perusasento oli ihan surkea. Kelpie selvästi mietti kuumeissaan, että mikä este seuraavaksi. Ehkä kutosen suoritus, mutta anteliasta oli pisteytys.

Kokonaisvaikutelma: 9
Tämä oli ihan ymmärrettävää, koska pientä sähellystä esiintyi hetkittäin.

Kokonaispisteet 188, jolla ALO1 tulos ja KP. Sijoitus oli 4/18.

Vaikka lepsulla linjalla ykkönen saatiinkin, niin en valita, sillä saatiin vihdoin se menolippu avoimeen luokkaan ja uusia haasteita kohti :) Treenaillaan kesä ihan rauhassa ja katsellaan avoimen luokan kokeita sitten syksymmällä.

Oma hermoilu sekä liian vähäinen kisamainen treenaus vähemmällä palkkaamisella vaikutti suuresti suoritukseen. Eli hienompiakin kisasuorituksia Hali on tehnyt lukuunottamatta paikkamakuuta. Kaikkinensa olen kuitenkin tosi tosi ylpeä Halista :) Etenkin paikkamakuu oli mieletön riemuvoitto. Hieno ihana Hali <3 Hienosti se toimi vaikka ohjaaja oli aika paineessa.

Sitten muita juttuja.

Eilen päästiin pitkästä aikaa hyppytekniikkatreeneihin. Hyppytekniikka oli kouluttajan mukaan paljon paremmalla mallilla: Hali hallitsi kroppansa paljon paremmin. Agilitytauko, hieronnat, tasapainoharjoittelu ja pyörälenkit ovat varmaankin tuottaneet tulosta. Otettiin myös vähän keppejä. Vaikeatkin keppikulmat sujuivat aika kivasti. Putken kautta kepeille meno 90 asteen kulmasta tuotti kelpielle päänvaivaa, mutta saatiin sekin sitten onnistumaan.

On tehty muutamia jälkitreenejä metsässä ja pellolla. Idea alkaa kelpielle valaistumaan, nenänkäyttö sillä on luonnostaan vahva. Hauska katsella kun elohiirikelpie on kuin toinen eläin keskittyessään ja rauhoittuessaan jäljen seuraamiseen. Ei merkkiäkään pyörremyrskymäisestä sekoilusta, joka on yleensä Halin tavaramerkki. Jäljestetään kesän yli, ja katsotaan mitä syksy tuo tämän osalta tullessaan. Olisi ihan kiva päästä treenailemaan johonkin PK ryhmään. Ja jos ikinä halutaan kisata PK puolella, niin ampuminen pitäisi aloittaa. Voi olla että laukaukset tulevat siltikin olemaan halille liikaa, vaikka kuinka treenattaisiin. Mutta vaikkei ikinä kisattaisikaan, niin tämä harrastus tekee Halille kyllä älyttömän hyvää.

Mä lomailen tämän viikon ja järjestelen itseni ja eläinlauman raahaamista Kokemäelle. Ensi maanantaina tämä tyttö aloittaa ihan oikeat eläinlääkärihommat! Eli uusi sarja elämässä, Dr. Louse, alkaa. Aika jännää :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti