tiistai 22. tammikuuta 2013

Halin kynsi ja perutut kokeet

Halin oikean takajalan kynsi lohkesi niin, että ydin tuli esiin ja kynsi sojotti toiseen suuntaan. Jouduin poistamaan kynnen, ja tokokokeet on nyt sitten luonnollisesti peruttu sekä jalan kipeyden että antidoping säännösten takia. Kyllä toi on tapaturma-altis koira, koko ajan on jotakin :/ Ei siis tiedossa agilityä vähään aikaan, tokoillaan enemmän. Hyppytekniikkakurssille tosin ollaan menossa ensi kuun puolivälissä, eiköhän kynsi ole jo siihen mennessä ok.

Lauantaina käytiin treenaamassa tokoa hallilla, ja kaikki liikkeet noutoa lukuunottamatta meni tosi hienosti. Varsinkin luoksetulo on nyt ollut tosi pro. Jäävät meni hyvin. Seuraamisessa vähän edisti välillä, mutta kuitenkin oli aika hienoa menoa. Paikkamakuu 4 min meni hyvin, tosin kurkin välillä ettei koira makaa lonkalla. Hyppyä ei ehditty treenaamaan. Kaiken kaikkiaan Hali teki tosi hienosti töitä, sai olla ylpeä ja iloinen toisesta :) Liikkeet tehtiin kisamaiseen tyyliin.

Noutoa hinkattiin eri tavoin. Siinä on nyt pari isoa ongelmaa, joista suurin on kapulan pureskelu. Mukellukseen auttoi hieman, että tein vauhtinoutoja ja lisäksi seurautin sitä vierellä kapula suussa. Kapulan heittämisessä Hali pysyy jo rauhallisempana onneksi. Toinen ongelma on se, että se ei tuo kapulaa eteen jos en erikseen anna "tänne" käskyä. Tämä nyt on ihan omaa vikaa, täytyy opettaa Halille että "hae" käsky sisältää myös sen kapulan eteen tuomisen. Treenatessa meinasi epätoivo nousta pintaan, ja piti hengitellä syvään ettei tilanne mennyt painostavaksi Halille. Sain kuitenkin itseni kuriin, lopetettiin noudon treenaaminen hyvällä mielelllä ja Hali oli rennossa mielentilassa.

Remin kanssa seurattiin imutuksella ja treenattiin perusasentoa ja eteentulemista. Eteentuleminen on Remistä vähän inhaa, se ei haluaisi tulla niin lähelle. Otan sen reilusti jalkojen väliin ja palkkaan selän takaa. Otettiin myös luoksetuloa leluun kiinni jalkojen välistä. Lyhyt paikkamakuu (ehkä n. 15 s) meni hienosti. Pääpaino Remin treeneissä oli pitää hauskaa mun kanssa ja tulla lähelle. Se nimittäin on viime aikoina agihallilla ottanut herkästi etäisyyttä eikä halua tulla lähelle, luulen että se on hieman paineistunut mm. putken opettamisesta ja sitä epäilyttää mitä sen päänmenoksi keksitään (vaikka se nykyään putkesta tykkääkin).  Eli siis pidettiin hauskaa ja Remi sai palkkaa lähelle tulemisesta ja sai kiipeillä mun päälläkin, mikä oli pienestä aika hulvatonta :)

Remin kanssa on tarkoitus nyt aloittaa oman vuoron odottamisen harjoittelu sisätiloissa niin, että se pysyy rauhallisesti makuulla kauempana, kun teen Halin kanssa juttuja. 

Tässä vielä kuvasaldoa talviselta lenkiltä.



paimen
Remskun jalat on vähän hujahtaneet pituutta


Kelpilapsen huvituksia ryömiä oksien alla :)

Hali on nii nätti :)





Täältä me tullaaan!

Halin valloittava virnistys :D

Korvaeläin.

Remi ryhdikkäänä.

Veri vetää vaanimisasentoon, mutta perhana kun on kylmää!

Kuuraparta


"ewe can run, but ewe can't hide"





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti