sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Vuoden eka päivitys!

Kiireitä kiireitä on ollut. Töitä, koulua, päivystyksiä, töitä, töitä... Eli päivitysten suhteen on ollut aika hiljaista. Koko lauma jakselee kuitenkin hyvin, ja on kiireistä huolimatta yritetty treenailla aina välillä.

Halin kanssa käytiin tänään näyttelyssä Lahdessa hakemassa näyttelytulosta. Tuomarina toimi Veli-Pekka Kumpumäki. Treenattuhan ei oltu, ja vähän pelkäsin että neiti laittaa ranttaliksi kehässä. Hali kuitenkin yllätti positiivisesti ja esiintyi tosi hienosti. Pari kertaa haukahti ravatessa, kun kentän ulkopuolella oli levotonta. Tuloksena oli laatuarvostelussa ERI ja sijoitus oli avoimen luokan toinen. Arvostelussa sanottiin seuraavaa:

"Hyvin rakentunut narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Erittäin hyväilmeinen narttumainen pää. Sopiva luusto. Hyvä rintakehä. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu ja esiintyy hyvin, hieman epävakaasti edestä."

Halillahan on oikeassa ranteessa virheellinen asento (kääntyy ulospäin) ja toinenkin ranne on löysä, jota tuomari ei ilmeisesti huomannut muuten kuin noissa hieman epävakaissa liikkeissä edestä.

Halia hetkittäin vähän ahdisti koirapaljous ja liian lähelle tungettelevat koirat, ja se viihtyikin häkissä lepäilemässä omassa rauhassa. Enimmäkseen kuitenkin suhtautui tilanteisiin hyvin.

TOKO
Tokokokeisiin on koitettu saada ilmoa, mutta paikat viedään käsistä. Jatketaan yrittämistä. Treenailtu on sen verran mitä on ehditty. Halin kanssa on otettu perusasentoja ja eteentulemista, noutoa, kaukoja sekä tunnaria. Sain sen tokoesteen vihdoinkin muuten hankittua, mutta se on edelleen kasassa auton takakontissa... Joululahjaksi saatiin ihkut vaaleanpunaiset ohjatun noudon kapulat :) Täytyy aloittaa sen ohjatun treenailukin pikkuhiljaa. Remin kanssa on jumpattu asentojen vaihtoa, sivulletuloa ja seuraamista imutuksella. Pari askelta menee jo ilman kättä aika kivasti, mutta hiljaa hyvä tulee. On aloitettu myös noutokapulan pitoharkat. Lisäksi on aloitettu paikkamakuun harjoittelu.

Agility
Oltiin juuri ennen vuodenvaihdetta Remin omistajien järkkäämillä toko/agilitypäivillä. Agilityssä saatiin tosi hyviä vinkkejä, samoin tokossa. Remi sai kiertää sylistä syliin, ja lisäksi Remin kanssa otettiin vähän pentuaksaa. Tehtiin ekaa kertaa putkea, joka osoittautui Remistä ihan ylijännäksi. Se paineistui ihan kunnolla, läähätti ja halusi pois kentältä. Lopulta se kuitenkin rohkaistui ja suoritti putken pariin otteeseen itsenäisesti. Siihen olikin sitten hyvä lopettaa. Kiitokset kaikille järjestäneille ja muille asianomaisille kivasta ja hyödyllisestä päivästä (josta tosin vähän pommiin nukuinkin :)!

Käytiin aksaamassa eilen, ja Hali teki tosi kivasti, kun hyödynnettiin viime kerralla saatuja oppeja: treenattiin ykisttäisillä esteillä kääntymisiä käyttäen paljon namipalkkaa. Otettiin myös kontakteja. Remin kanssa tehtiin siivekkeiden kiertoa kahdella esteellä ja mentiin pari kertaa lyhyt suora putki. Alukis Remiä jänskätti putki, mutta rohkaistui nopeasti ja paineli menemään putken läpi ihan täysii. Hurjan pätevä pikkukeepie :)

Uudeksi Vuodeksi lähdettiin pakoon rakettien melua Viasvedelle Poriin. Hali oli hieman stressaantunut, kun naapurissa paukkui eikä halunnut kuuden jälkeen juuri tulla pihalle. Remi puolestaan ei ollut paukkeista moksiskaan. Pelkäsin etukäteen, että Halin käytös tarttuu Remiin, mutta maalla oli onneksi melko rauhallista, joten Halikaan ei ollut liian stressaantuneen oloinen. Yöllä Hali liikkui pihalla ilman epävarmuutta, eli palautui kyllä kivasti.

Uuden vuoden vietosta jäinkin sitten Poriin töihin tekemään hevospraktiikkaa ja tuotantoeläinpäivystyksiä. Opettavaista ja kivaa oli. Koirat kulkivat mukana autossa tila- ja tallikäynneillä, hyvin jaksoivat matkustaa. Välillä pysähdeltiin metsäteiden varsille käymään verryttelemässä. Hevosia Remi näki auton ikkunasta, eikä tuntunut niihin ihmeemmin reagoivan. Sen lähempää tuttavuutta ei tehty.

Ohessa muutama kuva joulun tienoilta ja alkuvuodesta.






Hampaat vaihtuu, pakko jyrsiä koko ajan kaikkea.


Jos etsit tästä kuvasta koiria, niin se on turhaa. Tämä on täällä muuten vaan mukana :D




Remi vaanii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti