tiistai 21. helmikuuta 2012

Hyppytekniikkaa ja takapään hallintaongelmia

Tänään treenatiin ensimmäistä kertaa Halin kanssa kunnolla hyppytekniikkaa. Treenit veti Ulla Kaukonen.

On ollut aiemminkin tiedossa, että Halin hyppytyyli ei kyllä ole paras mahdollinen ja se tuli tänään todistettua. Pää on liian pystyssä ja se ei oikein tiedä mitä pitäisi takajaloilla tehdä. Yleensä se vetää ne alleen hypätessä, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että ylittääkseen esteen sen täytyy hypätä 15-20 senttiä korkeammalle, jotta rima ei tule alas. Hali kun on muutenkin pieni maxi niin tulee jo aika valtavia loikkia, että se kykenee esteet suorittamaan. Rytmityskin oli aluksi mitä sattuu, mutta se parani selkeästi treenien loppua kohden. Olihan tässä kelpielle paljon uutta juttua, joten annetaan sille aikaa keksiä ja kehittyä.

Kouluttaja jo huolestui, ettei koiralla ole kaikki kunnossa ja suositteli fyssarilla käyntiä. Täytyy mennä, onhan se tässä ollut suunnitelmissa. Toisaalta on itsellä sen verran jo näppituntumaa koirien fysiikasta, että itse en siinä ole ihmeempiä jumeja havainnut. Ortopedisissä tutkimuksissakaan ei koskaan ole mitään paljastunut, mutta edellisestä kunnon palpaatiosta on jo muutama kuukausi. Nyt on tietysti aikamoiset hanget, joissa neiti kahlailee, joten ei ihme jos vähän jumittaa. Mutta toisaalta, se on aina hypänyt vähän miten sattuu, eli tuskin  hangilla on asian kanssa tekemistä. Kouluttaja kävi Halin läpi ja testasi tasapainoa, eikä siitä mitään löytynyt. Tasapainokin oli hyvä. Mutta kuulemma se ei hallitse takapäätään. En sitten tiedä, onhan se tuollainen kohelo. Oon aina ajatellut, että Halilla on kyllä kropan hallinta aika jees (kun miettii tasapainoiluja milloin missäkin korkeella ja eri alustoilla ja lisäksi millasiin käännöksiin se kykenee täydessä vauhdissa), mutta ilmeisesti tuon takapään hallinnan kanssa sitten on jotain ongelmia. Rupesi kyllä huolestuttamaan. Kouluttaja kyllä totesi myös, että jotkut koirat hyppäävät noin vaikkei mitään löytyisi. Onhan tuo tuollainen kenguru kenguruiden maasta. Mutta käydään silti siellä fyssarilla. Tekee vaan opiskelijan budjetti kohta stopin (on tehnyt jo) :/

Päätin tänään, että jatkossa Hali saa agihallilla odottaa häkin sijasta paikallaan maaten, se pysyy paljon rauhallisempana silloin. Rupean nyt käyttämään namialustaa sen edessä, niin että se saa keskittyä siihen. Tästä on varmasti hyötyä myös paikallamakuuseen.

Seuraavat hyppytekniikkatreenit on kahden viikon päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti