tiistai 13. joulukuuta 2011

Agilityä sekoilematta

Ansaitun vapaapäivän kunniaksi (takana päivystys peineläinsairaalalla: tauotonta juoksemista 16 tuntia putkeen) lähdettiin Halin kanssa aksaamaan.

Nyt ei ole kyllä mitään huonoa sanottavaa. Hali oli ihan tähti <3

Ei mitään sekoilua, räkyttämistä, levottomia lähtöjä tms.  \o/  Hali teki keskittyneesti töitä ja minä keskityin luottamaan koiraan ja ohjaamaan. Meni tosi hyvin :) Treenattiin pieniä radanpätkiä, joissa oli tiukkoja käännöksiä ja vauhtisuoria. Lisäksi otettiin vaikeita puomikulmia siivekkeen avulla avustettuna. Puomin alastulokontaktia pitää treenata niin, ettei tarjoa kontaktia muhun päin vaan suoraan eteen. Sitä olisi vaan helpompi treenata apuohjaajan kanssa, tänään oltiin treenailemassa ihan kaksin.

Kepit onnistuivat putken kautta eli siis kovalla vauhdilla, kun ohjasi oikein sisään. Itse se ei ihan osannut siinä vauhdissa hakea sisäänmenokohtaa. Jatketaan treenailuja.

On mulla kyllä hieno kelpie <3

Otin Mörriltä tikit eilen pois. Haava ei kyllä näytä parhaalta mahdolliselta :( Se on rupeutunut sen näköisesti, että nyt pelottaa haavainfektio. Lisäksi se on paikoin parantunut aika huonosti. Perjantaina se näytti vielä ihan hyvältä, mutta ajattelin, että tikit voisi olla vielä pari päivää. No nyt niiden pois ottaminen olikin sitten tosi vaikeaa, koska ne olivat osittain hautautuneet ruven alle. Seurataan tilannetta ja putsaillaan haavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti