maanantai 10. syyskuuta 2012

10.9. rata jolla ohjaaja (taas kerran) sähelsi omiaan...


Tässä vielä tää päivän rata. Tokalla esteellä piti tehdä vastakäännös, että sai Halin kääntymään kohti putkea, muuten se oli sekunnin murto-osassa Aalla. Nelosesteellä ennakoiva valssi suhinalla, kääntyi ihan hyvin. Putkesta ulostulo puomille oli nopeille koirille aika vaarallinen kulma, mutta sain onneksi ohjattua Halin sille turvallisesti. Osa tuli lennolla nimittäin puomin ylösnousulta alas. Puomin jälkeen tein vippauksen seiskalle, joka onnistui ekalla kerralla ihan jees, mutta kun sitä hiottiin niin ei siitä enää mitään tullut. Kympin takaakierron mä ohjasin taas lennokkailla käsillä ja koira tuli esteen ali (eipä ole sellaista aikoihin sattunut). Uusintayrityksellä saatiin ok pätkä aina keppien jälkeiselle 14. esteelle, tälle takaakierrolle piti ohjata valssilla. No siitä eteenpäin Hali olikin sitä mieltä ettei tee enää muuta kuin takaakiertoja, enkä saanut sitä ohjattua suoraan 15. esteelle, vaan Hali veti sen joka kerta takakautta. Tässä vaiheessa homma rupesi menemään tosi sekoiluksi. No lopulta saatiin se kohta onnistumaan, ja seuraava ongelma olikin sitten 16. ja 17. välillä että olin ajoissa ohjaamassa. Kun se onnistui jotenkuten (niistolla), olikin ongelma ehtiä valssaamaan ajoissa ja oikeaan kohtaan esteelle 18. että sai koiran kohti putkea eikä aalle. Kun tää onnistui, 19. putkesta 20. putkeen ja aalle meni ongelmitta, mutta aan kontaktiongelma taas tyssäytti matkan. Tässä vaiheessa rupesikin jo aika loppumaan, ja loppupätkä oli ihan plaah. Saatiin kerran onnistumaan väli aalta 24. esteelle, jonka jälkeen ei enää ehditty enempää. Tai eihän tästä olisi pitkä matka enää loppuun asti ollut, mutta mun linjaukset nyt kun oli koko ajan mitä oli, niin en ohjannut oikein kohti keppejä vaan jonnekin ihan muualle, eikä ollut aikaa enää yrittää.

Näin taidokkaasti siis sähellettiin. Tai sähelsin. Huoh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti