sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tokoa

No nythän näitä päivityksiä alkoi puskemaan oikein urakalla :D

Otettiin tässä iltasella pienet tokotreenit kodin viereisellä hiekkakentällä.

Remi aloitti. Treenailtiin perusasentoa ja kontaktin pitämistä, häiriköin liikuttelemalla vasenta kättä sivulla Remin pään yläpuolella. Tätä on treenailtu tehostetusti kulunut viikko ja paljon on syntynyt tulosta. Lisäksi otettiin seuraamista imuttamalla. Hetkittäin otin kättä pois parin askeleen ajaksi. Paikka ja kontakti pysyi kohtalaisen kivasti. Seuraamista treenattiin myös perusasennon kautta niin, että otin askeleen eteen ja loivia käännöksiä ja palkkasin perusasentoon tulemisesta. Lisäksi Remi teki lyhyen paikkamakuun (n. 10 sekuntia, matkaa kolmisen metriä). Paluu koiran vierelle onnistui, tässä vaiheessa ponnahtaa usein herkästi ylös. Vapautin leluun ilman perusasentoon nousemista. Lisäksi Remi sai tehdä pari luoksetuloa jalkojen välistä leluun. Palkkasin myös pelkästä paikallaan istumisesta, ettei se rupea ennakoimaan. Uutena otettiin liikkeestä pysähdyksiä (palkkasin pallolla pään yli). Otettiin ihan muutama toisto, koska oli ihan uusi juttu enkä halua kiihdyttää Remiä liikaa. Remi meni tauolle tässä vaiheessa.

Halilla oli aluksi vaikeuksia olla hiljaa ja rauhassa Remin tehdessä juttuja ensin, mutta asettui hiljaa odottelemaan pienen älähdyksen jälkeen. Hali aloitti seuraamalla noutokapula suussa, sillä oli kivaa :) Ote kapulaan oli hyvä, ei muklaillut. Sen jälkeen tehtiin piiitkästä aikaa kokonainen noutoliike. Oli ihan bueno! :) On siis tuottanut  tulosta meidän matalavireiset palautustreenit. Uutena vinkkinä sain viime viikolla, että kapulaa kannattaa laittaa esim. sohvan selkänojalle ym. "vaikeisiin paikkoihin", jolloin ote kapulasta on väkisinkin parempi. Tätä onkin tehty muutamana iltana, ja tehdään jatkossakin.

Sitten tehtiin ruutua. Ruutua tehdään tällä hetkellä niin, että vien kosketusalustan ruudun takareunan ulkopuolelle, ja yleensä jätän sinne ensimmäisellä kerralla lelun. Parin toiston jälkeen vaihdetaan suuntaa niin, että tehdään ruutu aina vähintään kahdesta tai kolmesta eri suunnasta, jotta takareunaan hakeutuminen vahvistuu. Asenne alkaa taas olla Halilla ruudussa kohdillaan, yhdessä vaiheessahan onnistuin koiran paineistamaan liikkeeseen aika pahasti. Remiä vähän ärsytti kentän laidalla, kun Hali sai tehdä ruutua (joka taitaa olla Remin lempparijuttuja tällä hetkellä). Kävin palkkaamassa Remin nameilla, kun se rauhottui.

Hali teki vielä luoksetulon stopin (oli terävä) ja erikseen eteentuloja. (Tätä ennen tein erikoislaatuisen kokeilun vapauttaa Hali takapalkkaan kesken liikkeen, seurauksena tuli vain palkattua se siitä, että jouduin anatamaan useamman luoksetulokäskyn sekä hitaasta laukasta... Nooh se oli kertaluontoinen kokeilu :D )

Halin treenit loppuivat siihen, ja Remi pääsi vielä tekemään muutaman perusasennon ja kontaktia. Poika oli ensin vähän villinä (oli varmaan nostanut kierroksia Halin treenejä seuratessaan), mutta rauhottui aika kivasti tekemään. Lisäksi harjoiteltiin paikalla olemista liikkeiden välejä ajatellen. Rauhallisesta odottelusta vapautin leluun. Tehtiin useita toistoja, ja Remi rauhottui tosi kivasti lepoasentoon, vaikka saikin leikkiä aina välissä (ongelmana on ollut viime aikoina Remskun kanssa se, että nostattaa kierrokset äkkiä korkealle, jonka jälkeen keskittyminen ja oppimiskyky heittävät häränpyllyä) Nyt toimi siis kuitenkin tosi kivasti.

Oli tosi kivat treenit, sai olla iloinen ja fiiliksissä molemmista :)

Kotimatkalla harjoiteltiin vielä koirien ohituksia (Hali tekee nykyään käsikosketusta, on auttanut rähjäilyihin hyvin, kun se saa keskittyä tekemään jotain muuta) ja Remi sai harjoitella ihmisten ja pienten lasten tervehtimistä, kun lenkillä ollut äiti halusi sylilapsensa kanssa tulla silittelemään (Hali pääsi ensin myös nopeasti tervehtimään, jonka jälkeen käskin sen lepoon kauemmaksi). Tottakai Remi oli täpinöissä ja olisi halunnut kiemurrella ja pussailla lasta, mutta asettui sitten siliteltäväksi kohtalaisen rauhallisella asenteella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti