lauantai 30. kesäkuuta 2012

Viikonloppu kotona

Pidin perjantaina päivystysvapaan, joten pakkasin torstaina eläinlauman autoon ja ajaa hurautin lyhyelle viikonloppulomalle takaisin kotiin Vantaalle. Kissojen kanssa reissu meni jo huomattavasti paremmin. Halin reaktio oli ihana kun kerroin sille, että mennään kotiin Ollin luo: se huokaisi syvään ja laittoi pään mun olkapäälle. Oli onnellisen oloinen otus :)

Oltiin perillä myöhään torstai-iltana ja Hali oli ihan täpinöissä kun näki tuttuja ihmisiä (Ollin ja naapureita). Kotona tarkisti heti sängynalusen ja oman häkkinsä, kunnossa tuntuivat olevan. Perjantaina lenkkeiltiin tuttuja peltopolkuja joenrantaa pitkin. Lauantaina ei tehty mitään kummempaa, oltiin vaan (omistajalla oli laiska olo, koska vietin perjantai-illan ystävän kanssa keikalla tanssien). Ihana olla kotona, huomenna täytyy vaan jo lähteä takaisin.

Sunnuntaina olisi tarkoitus ajaa aksaamaan Ristinummelle. Löydettiin muuten agikenttä Kokemäeltä. Käytiin viime sunnuntaina tekemässä siellä muutamia takaakiertoja, keppejä ja kontakteja. Agikenttä oli koirapuistossa omalla aidatulla alueella. Siellä oli iltalenkillä muuan monirotuinen Sergei, joka kovasti koitti Halia lämmitellä leikkimään. Kelpieneiti vain naksutteli hampaitaan moiselle Sergeille eikä lämmennyt toisen vokotteluyrityksistä. Sergei parka.

Hali on muuten ollut viime aikoina tosi rauhallinen (ei siis varmaankaan ulkopuolisen silmissä, mutta koska itse tunnen mikä elohiiri tuo oikeasti on niin ei ole kyllä ihan oma itsensä...) En tiedä onko tää vaan jotain juoksujen jälkeistä  rauhallisuutta, aikuistuuko se vaan, onko se kipeä vai mitä ihmettä. En tiedä. Ei se kyllä kipeältä vaikuta, mutta pitäähän sitä nyt välillä vähän hysterisoida. Seuraillaan tilannetta.

2 kommenttia:

  1. Uskoisin että hysterisisoit turhasta, Plättä ainakin alkoi saada järkeä päähänsä (ja samalla oppi rauhoittumaan) just sen jälkeen kun se täytti kolme, aikaa ennen sitä en halua edes muistella ;)

    VastaaPoista
  2. Todennäköisesti. Ei sitä meinaa vaan todeksi uskoa että tää pyörremyrsky todella aikuistuu. Kohtahan tässä tulee jo pentukuume ettei elämä käy liian helpoksi :D

    VastaaPoista