sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Äksöniviikonloppu

Oltiin lauantaina Tikkurilassa järkätyssä möllitokokokeessa. Huvikseen päätettiin koittaa avointa luokkaa, vaikka ei olla treenattu liikkeitä oikeestaan yhtään kokonaisena saatika sitten kisamaisesti. Seurana oli Saila ja Maro sekä Satu ja Maron veli Demo. Päivä oli hieno ja aurinkoinen. Onneksi, sillä saatiin odotella aika kauan ennen kuin avoin luokka alkoi. Odotellessa käytiin vähän treenailemassa eikä hirveesti usko liikkeiden onnistumiseen siinä vahvistunut. Luoksetulossa oli aika epävarma koska on tehty sitä vaan takaakiertojen kautta. Valui eteenpäin ja tekipä hienon maahanmenonkin :) Nouto vaikutti vähän lupaavammalta, mutta toi kapulaa tosi vinoon eteen. Vire oli kuitenkin hyvä. Vähän jo pelkäsin että vire ehtii hävitä ennenku päästään kehään, mutta hienosti Hali jaksoi odottaa rauhassa vaikka sillä olikin tosi tylsää.

Tuomarointi oli kehän ulkopuolelta seurattuna hetkittäin aika tiukankin oloista, möllikokeessa olisi odottanut lepsumpaa linjaa.

Paikkamakuu 9. Tää jännitti mua aika lailla. Vaikka luotto Haliin ko liikkeessä onkin kasvanut, en oo ikinä makuuttanut sitä kolmea minuuttia. En itse asiassa edes tiennyt että se on kolme min, luulin että se on kaksi kuten alossa :D Oli ollut vähän levoton, makasi lonkalla. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen.

Seuraaminen taluttimetta 10. Ei itelläkään tästä oikeestaan huomautettavaa :) Ei puskenut reiteen kiinni ja pysyi käännöksissä kivasti. Intoa oli sopivasti, mutta ei liikaa.

Liikkeestä maahanmeno 10. Oli hieno. Annoin tosin käskyn omaan makuun liian painokkaasti, mutta Hali on välillä lintsannut liikkeessä ja jättänyt kyynärpäät vähän ilmaan.

Luoksetulo 9. Annoin sekä käsimerkin että käskyn ihan reiluuden vuoksi Halia kohtaan. Pysähtyi aika kivasti, mutta ei niin terävästi kuin takaakierroissa.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9. En tiedä mikä laski pisteitä, olisko stepannut. Todennäköisesti.

Noutaminen 8 1/2. Tää oli hauska :) Hali kävi vähän kierroksilla ja nytkähti eteen kun heitin kapulan. Ei kuitenkaan lähtenyt perään ennen käskyä. Itse nouto-osuus oli hieno (tarttui hyvin kiinni ja liikkeessä oli vauhtia), mutta toi vähän vinoon eteen. No sitten. Narttumainen Älynväläys: "Ähäkutti, enpäs irrota!" Hali ei oo ikinä tehnyt sellasta :D Tuijottaa tapitti silmiin ja jouduin antamaan irti käskyn pariin otteeseen ja lopulta aika painokkaasti iRRRti ennenkuin luovutti kapulan. Mua nauratti. Ja niin nauratti liikkeenohjaajaa ja tuomariakin. Hassu kelpie. Perusasentoon tuli hienosti.

Ennen kehää Saila kertoi kuinka Saga oli kerran tehnyt vastaavan tempun ettei kisoissa luovuttanut kapulaa. Saila kertoi, että näki kehän laidalta Halin ilmeestä että se aikoo tehdä saman, mä en tajunnut ollenkaan :D

Kaukot 9. Teki muuten hienosti, mutta oli tehdessä vähän levoton. Vilkuili sivuille, kauempana jyristeli rekka ja se sitä rupesi kuuntelemaan. Pistemenetys tuli siitä, että ennakoi perusasentoon nousemisen. Tätä ei yleensä treenatessa tee.

Estehyppy 9. Tähän oon siinä mielessä tyytyväinen, ettei oo treenattu kuin kerran. Jouduin antamaan tuplakäskyn että sain istumaan, siitä pistemenetys. Pohdiskelinkin kehän laidalla, että pakko tilata tokoeste jostain niin saadaan sitäkin treenattua. Siinä oleellista on myös treenata sitä, että saisi Halin paikkaa esteen takana kauemmaksi ja keskemmälle. Nyt hyppää aina oikeaan reunaan lähes ulos esteestä ja jää tosi lähelle.

Kokonaisvaikutus 9 1/2. Kovasti saatiin kehuja :) Erityisesti tykkäsivät siitä, että koiralla on noin paljon virtaa, mutta silti suorittaa melko rauhallisesti. Myös iloisesta olemuksesta tykättiin. Se onkin kyllä parasta Halin meiningissä, sillä on aina niin kivaa <3

Yhteensä 184,5 p. Palkintoja ei jaettu kisoissa. Paitsi saatiin me (Hali, Maro ja Demo) avainnauhat kiitoksena siitä, että tuotiin niin hienot koirat käymään kokeessa :)

Kokeen jälkeen Hali sai leikkiä Demon kanssa. Oli kiva katsella kun paimenet leikkii (eli kaahaa hulluna ympäri nurmikenttää ja tekee salamannopeita suunnanmuutoksia)

Sunnuntaina tulikin sitten taas todistettua kuinka hulluja koiraharrastajat on, kun suuntasin aamusta kaatosateeseen ja Espooseen agilitykisoihin. Kisat järkkäsi Agility Sport Team ja tuomarina toimi Anne Savioja. Olin ilmoittanut Halin kaikkiin startteihin (yht 3 kpl, minkä tajusin jo ennen kisoja olevan liikaa). Vettä tuli ku Esterin sieltä ja mun vedenpitävät vaatteet (kengät, housut ja takki) oli hetkessä läpimärkiä.

Radat oli aika kivoja. Eka rata oli hyppyrata, jolta yksi rima alas (taisin olla vähän edessä). Meno oli muuten aika jees. Toinen rata oli agilityrata, miltä tuli eka rima alas mutta muuten meni tosi hyvin ja lujaa. Mähän en sitä huomannut ja hetken jo luulin että saatiin nolla. Mutta tulipa vedettyä hyvällä draivilla rata läpi, onneksi en huomannut sitä riman tippumista :) Näiltä radoilta siis 5 vp. ja 4. sija. Kepit meni molemmilla radoilla, mikä olikin meidän päivän tavoite, eli se saavutettiin. No sitten se kolmas rata. Mä jo harkitsin kotiin lähtöä, koska olin itse läpimärkä ja jäässä ja koin aika haastavaksi lämmitellä Halia saati sitten pitää se lämpimänä niissä oloissa. Lisäksi aikataulut olivat tässä vaiheessa jo tunnin myöhässä ja mä olin unohtanut lompakon kotiin enkä pystynyt ostamaan kanttiinista mitään lämmittävää. Ja olipa aamupalakin jäänyt väliin (muutamaa myslilusikallista lukuunottamatta). Alkoi siinä jo olo olla aika kurja. No päätin sitten kuitenkin jäädä ja ei olisi kannattanut. Huomasin jo rataan tutustuessa ettei pää tai kroppa enää pelitä. Parasta oli kun startattiin radalle niin unohdin hupun silmille enkä nähnyt koiraa tai esteitä kunnolla :D Tajusin nykäistä sen vasta puolivälissä rataa päästä että sai vähän näkökenttää :D Urpo mikä urpo. Yllättävän hyvin Hali rataa veti mun sekoilusta huomaamatta, ja koska tällä radalla ei tullut rimoja alas niin pitihän niiden keppien sitten kosahtaa. Se oli kyllä mun vika, sähläsin siinä ite jotain. Kepeiltä tuli kaksi kieltoa (ensin meni toisesta välistä sisään ja kun otettiin alusta oli menossa väärältä puolelta) eli siis 10 vp ja 8. sija. Mutta vautsi että oon tyytyväinen vaikkei nollia tullutkaan. Hali teki hyvin. Uutta ilmoa vetämään! Kyl me se nollakin ehkä joskus saadaan :)

Hieroin Halin tänään illalla, koska se vaikutti aika jäykältä iltapissalla. No olihan tuo aikamoinen päivä. Kylmässä vesisateessa toinen sprinttaa kolme rataa. Ilmotan sen jatkossa maksimissaan kahteen lähtöön. Jos pitäis itte vetää sadan metrin aitoja useampi suoritus aamupäivän aikana niin kyllä sitä aika rikki olisi itsekin. Hali nautti hieronnasta älyttömästi. Jumeja oli ainakin lapojen välissä, vasemmalla puolella rintarangassa lavan takana ja oikeessa takareidessä. 45 minuutin hieronnan jälkeen lihakset tuntui käteen jo paljon paremmalta. Katotaan mikä tilanne on huomenna, meillä olis Liuhtojen treenit. Ei sinne jäykkää koiraa viitti viedä.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti