sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Reeniä reeniä

Noniih vähän päivitystä.

On yritetty käydä aksaamassa aina kun aika antaa periksi (eli ei kovin usein, mutta edes joitain kertoja). Tekemisen ja yhteistyön meininki on jo paremmalla mallilla kuin kesätauon jälkeen. Toivolan Jannen vetämissä treeneissä oltiin maanantaina, saatiin kommenttia että onhan teissä potentiaalia, ettei olisi edellisellä kerralla ihan uskonut :D

Tehtiin rytmitykseltä vaikeahkoa radanpätkää, jossa oli osia sm-leirin radasta eli ei mikään ihan iisipiisi ollut. Treeni oli ihan mahtava temponmuutosten kannalta, koska siinä oli pätkiä joissa piti mennä LUJAA ja sitten seuraavassa hetkessä rauhoittaa meno ja veivailla pikkukiemuroita. Tää oli oikeesti tosi vaikeeta, mun suurin ongelma kun on se, että lähen Halin kiihkoon mukaan ja kohellan samaa tahtia koiran perässä. Nyt keskitytään mun rauhallisuuteen ja himmailuun sekä käännöksiin. Otetaan taas suhinaa enemmän mukaan, koska se kyllä toimii Halilla.

Perjantaina käytiin treenaamassa kahdestaan. Otettiin tällä kertaa enemmän vauhtisuoraa, mutta myös muutamia jaakotuksia ja takaakiertoja että saatiin niitä himmailuja mukaan ja harjoiteltiin keppeihin menoa kovasta vauhdista. Luulen että kelpillä syttyi joku lamppu päässä tämän suhteen. Yleensä se vaan kohaltaa jostakin välistä sisään, mutta nyt selkeästi sillä heräsi ajatus, että himmaa sen verran että ehtii katsoa mistä kepit alkaa.

Kontakteja olisi ollut kiva treenailla, mutta sateli vettä enkä viitsinyt laittaa koiraa märille kontakteille.

Oon koittanut olla Halin kanssa nyt aika mustavalkoinen agitreeneissä ja vaatia siltä rauhallista käytöstä. Tää onkin kai jo hieman teettänyt tulosta, sillä eräs vanha mies tuli kommentoimaan mulle perjantaina, että sulla on ihan mielettömän hyvin koulutettu kelpie :) Tuli hyvä mieli, mutta sinänsä kyllä naurattikin, koska jos kentät olisi olleet täynnä jengiä ja koiria kiitämässä radoilla, niin tuskin se olisi ihan niin mallikkaasti käyttäytynyt.

Agikisat tiedossa parin viikon päästä, täytyy koittaa tehotreenailla ennen sitä. Voisin vaikka skippailla aamuluentoja ja ajella treenaamaan aamuisin.

Tokoilua on nyt myös koitettu tehostaa, ja on aloitettu avoimen liikkeiden harjoittelu ihan kunnolla. Paikkamakuu piilossa on edistynyt kivasti. Hali pitää aika hienoa kontaktia, kun meen pois näkyvistä. Sistiloissa on ruvettu treenaamaan paikkamakuuta ja -istumista niin, että heittelen Halin ympärille leluja, luita yms ja palkkaan sitä kontaktin pysymisestä. Seuruun kanssa oon vähän ulalla, se on niin tiivis että ei enää näytä kovin hyvältä. Varmaan täytyy tehdä namilla seuraamista ja ympyrää molempiin suuntiin, jospa se siitä vähän suoristuisi. Nouto edistyy myös, mutta edelleen tehdään paljon vauhtinoutoja ja pitoharjoituksia erikseen. Viimeksi testasin niin, että jätin kapulan Halin ja mun väliin, ja annoin sillä hae käskyn. Hienosti se sen kiidätti mun eteen, mutta ihan kamalaa mukellusta heti esiintyi. Aargh. Mulla on ihan toivoton olo. Se vaan pureskelee sitä vaikka kuin treenataan :/ Luoksetulon pysähtyminen alkaa olla ihan pro, paitsi että tehdään sitä toistaiseksi vaan takaakierron kautta. Tokoestettä pitäisi käydä lainaamassa niin saataisiin aloitettua hypyn harjoittelu. Maahan-Istu kaukot on muuten jees, mutta välillä haukahtaa maahan heittäytyessään. Halista on muutenkin tullut paljon haukkuherkempi, nuorempana se oli ihanan hiljainen.

Täytyy jotain tokoilmoja katsella kuukauden parin päähän.

BH jää meiltä kyllä tänä vuonna väliin koska ei olla ehditty yhttän treenaamaan. Ainakin seuruuta henkilöryhmään ja paikkamakuuta pitää treenata ennenku mennään yrittämään.

Joku näyttely pitäisi kyllä katsoa niin saataisiin sekin riesa pois päiväjärjestyksestä. Olisi pitänyt mennä heti kesän jälkeen, koska Hali pääsi lihomaan kesän aikana sen verran, että olisi näyttelytuomarikin kelpuuttanut, kun ei koira näytä liian ilmavalta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti