torstai 29. maaliskuuta 2012

Agitreenejä

Kävin viime lauantaina sekä Halin että hoitokoira Aman kanssa vähän aksaamassa. Oli hauskaa treenata vuoronperään kahta kovin erilaista koiraa. Hali räiskähtelee joka suuntaan sata lasissa, välillä räiskyy tunteet ja välillä esteet. Ama taas on huolellinen suorittaja, jota saa kannustaa vauhdissa. Oli siinä siis itsellä vähän ongelmia saada eri moodi päälle aina kun koira vaihtui. Mutta hauskaa oli :)

Oli tosi kivaa, kun oli pitkästä aikaa kaksi koiraa talossa. Koirakuume kasvaa vaan. Heti kun mahdollista hommaan kyllä Halille kaverin. Ovat niin tasapainoisia laumassa. Da, laumaeläimiähä ne... Nyt on vaan opiskelut siinä pisteessä ettei mitään saumaa hankkia toista. Olisikin kiva saada useammin koiria hoitoon, ennen kuin saa seuraavan oman. Mies ehdotti bernhardilaista, mutta taitaapa jäädä hankkimatta :D Eiköhän se kelpi ole seuraavakin :) Tai sitten bc, on aika mahti yhdistelmä ehkäpä tiedossa :)

Tiistaina allekirjoittanut jätti kandi-illan väliin, jotta pääsi agitreeneihin. Oli melko vaikea rata, tehtiin pätkissä. Hali irtoaa ja lukee rataa mahtavasti, monet kohdat pystyy radalla nykyään leieröimään. Kotiläksynä tuli tehdä paljon tiukkoja käännöksiä pakkovalsseilla. Keppejä radalla pitää hioa edelleen, samoin kontakteja. Radalla oli viimeksi pöytä, ja tajusin ettei ole treenattu sitä ollenkaan. Täytyy ottaa työn alle. Hali suoriti pöydän tyylikkäästi tekemällä "pinnan" eli takajalat pöydällä ja etujalat maassa, oli neiti kovin tärkeän oloinen että tietää kyllä mitä tekee :D

Lähdöt oli ihan kamalia viimeksi, ei pysynyt niissä YHTÄÄN. Tää on ihan toivotonta kyllä, on kokeiltu vaikka mitä. Nyt tuli neuvoksi, että eka este olisikin Halin selän takana eli oppisi ettei ideana ole aina syöksyä eteenpäin. Toinen kokeiltava asia on se, että painan sen maahan/nostan istumaan. En vaan tiedä kuinka hyvin se toimisi, koska Hali ei kestä treenatessa kosketusta.

Hali on ilmoitettu ekoihin virallisiin agilitykisoihin pääsiäisenä. Tokokokeilemaan olisi kiva päästä, täytyy kytätä nyt niitä ilmoaikoja. Tokoiltu ei tosin olla kauheasti, päivät on yksinkertaisesti niin pitkiä että ei jaksa iltaisin mitään. Seuraavaksi mulla alkaa päivystysjakso ja on jopa muutaman päivän pääsiäisloma, joten koitetaan tokoilla sitten enemmän. Mahtavaa kun lumet sulaa, pääsee treenailemaan tokoa helpommin! :) Ja mahtavaa muuten kun lumet sulaa,  ja alkaa taas tää iänikuinen koirankakkakeskustelu... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti