tiistai 29. marraskuuta 2011

Tripodi Mörri

Nomen est omen, sanotaan. Hali rakastaa ja halailee kaikkia, Uuno on aika höhlä ja Mörrimöykky kasvatti toiseen lapaluuhunsa sellaisen möykyn, ettei ollut kuin kaksi vaihtoehtoa: kissan eutanasia tai jalan amputaatio. Päädyin jälkimmäiseen, sillä sen toisen vaihtoehdon voi toteuttaa sitten, mikäli tämä ensimmäisenä yritetty ei onnistu. Olen sitä paitsi nähnyt kolmijalkaisen 16 vee kissan, joka tyytyväisenä jolkotteli kolmella jalalla valjaissa menemään. Lueskelin myös kaikki löytämäni keskustelupalstat, joissa kolmijalkaisten kissojen omistajat puhuivat kokemuksistaan. Oli siis pakko yrittää. Mörrin elämän kohokohdat ovat kuitenkin kainalossa köllöttely, hyvä ruoka ja höyhenlelun jahtaaminen. Uskoisin tämän kaiken onnistuvan kolmellakin jalalla alun vaikeuksien jälkeen.

Mörriltä siis amputoitiin oikea etujalka eilen pois. Päästiin kotiin tänään, ensimmäisen vuorokauden Mörri oli pieneläinsairaalassa tehohoidossa ja sai tiuhaan kipukatetrin kautta puudutusainetta suoraan hermopunokseen, joka jalan poistamisen yhteydessä jouduttiin luonnollisesti katkaisemaan. Meinasi kyllä itku päästä, kun näin toisen ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen anestesian jälkeisessä dysforiassa ilman jalkaa. Aika kamala näky. Mörri onneksi heräsi nopeasti ja kipulääkkeet olivat tehokkaat, eli vaikutti melko kivuttomalta ja ruoka maistui. Kehräili myös paljon. Mörri yritti aluksi enemmän pystyyn, mutta yritysten jälkeen oli aika lamaantunut ja köllötteli loppusairaalareissun pissalaatikossaan. Sairaalan henkilökunta ja kurssikaverit pitivät Mörristä hyvää huolta ja syöttivät sille lääkkeiden lisäksi herkkuja läpi yön :)

Kun Mörri pääsi tänään kotiin ja ulos kuljetuskopasta, se lähti ryömimään kauheaa kyytiä, hyppäsi sänkyyn ja ennen kuin ehdin estää, tuli myös naamalleen sängystä alas. Sen jälkeen makkari koki muodonmuutoksen ja joka paikka on nyt pehmustettu. Tuli vähän kauhea olo tästä, jospa toinen kuvitteli, että vihdoinkin kotona ja nyt tämä jalaton painajainen varmaan loppuu ja luuli pystyvänsä liikkumaan normaalisti :(

Kun tulin Halin kanssa lenkiltä, Mörri köllötteli taas sängyssä. Vaikea sitä on estää sinne menemästä, ja aika hyvin se tuntuu kyllä hyppäävän. Takajaloillahan se ponnistaa. Alastulo sängystä onkin sitten eri juttu. Olen itse nostanut sen nyt alas. Huomenna pitää kouluun lähtiessä varmaan jättää se Halin häkkiin tai jotain, ettei se hypi ja satuta itseään.

Ilta on sujunut rauhallisissa merkeissä ja Mörri on ollut eristyksissä muusta eläinlaumasta. Sen vointi on vaikuttanut hyvältä ja kivuttomalta. Se köllöttelee paljon selällään kehräillen. Hyvät on dropit ilmeisesti :D Mörri yrittää jo pystyyn ja seisoikin äsken noin sekunnin ajan, \o/ Yllättävän nopeasti se myös liikkuu eteenpäin, vaikka etupää ei vielä kannakaan. Ruokakupilla se on jo normaalissa kissan asennossa, kun ensimmäisen kerran autoin sitä vähän. Sen jälkeen se on osannut siirtää kroppansa itse oikeaan asentoon.

Ollaan jumppailtu jo tänään vähän, olen auttanut sitä tasapainoilussa tukemalla kädellä ja huivilla kainaloiden alta. Välillä pitää auttaa myös takapäätä ylös, Mörri on hetkittäin sitä mieltä, että se kadotti yhden jalan sijaan kaikki neljä. Tehtiin myös muutaman askeleen mittainen kävelyharjoituskin, kun siirsin ruokuppia hieman kauemmas ja samalla kannattelin kainaloiden takaa huivilla. Näyttihän se melkein kävelyltä.

Nyt illan tullen otin Mörrin sohvalle köllöttelemään ja Hali ja Viikka kävivät sitä pussailemassa (olin varovainen etteivät nuolleet aluetta, jossa Mörrillä on nieltynä myrkyllinen kipulaastari). Jätskiä toinen sai äsken Ollin tarjoilemana (ruvetaan huolehtimaan linjoista sitten kunhan ensimmäiset akuutit päivät ovat ohi, pitäähän sitä nyt kipeenä saada vähän jätskiä :) Pissalla käyminen on ollut ongelmallista. Laitoin Mörrille uuden tosi matalareunaisen hiekkalaatikon, mutta siellä se lähinnä on nukkunut. Kun sen rakko oli jo noin appelsiinin kokoinen, nostin sen vanhalle tutulle hiekkalaatikolla ja kannattelin etupäätä. Johan tuli iso helpotuspissa, jonka jälkeen Mörri puski mua ja alkoi kehräämään :)

Nyt sitten jumppaillaan ja harjoitellaan tasapainoa ja opetellaan kävelemään. Mörrin pitää syödä vähintään kolme kuukautta gabapentiiniä, joka on lääke hermosärkyyn ja krooniseen kipuun. Pitkällä kuurilla pyritään ehkäisemään haamusäryn kehittymistä. Yön yli Mörri saa vielä kipukatetrin kautta puudutusainetta säännöllisin väliajoin (pitää herätä sitä annostelemaan). Otan katetrin huomenna pois. Vähän hirvittää mitä sitten sen jälkeen, alkaako se kipuilla vai ei.

                                            Mörri pesulla leikkauspäivää edeltävänä iltana.


                                             Pieneläinsairaalan heräämössä verkkopuvussa.                                                      


                                                      Kotona. Köllöttelyä. Kehräilyä.


                                               Mörri kannattelee jo eturuumista syödessään.


                                                   Kivunlievitystä kipukatetrin kautta.


                          Puudutusaineen lisäämisen jälkeen. Tyytyväisenä selällään kehräillen :)

2 kommenttia:

  1. Muuten, tosi hyvä juttu että amputoitu jalka on oikea, sillä uroseläimet ovat usein vasentassuisia :)

    VastaaPoista